Rakkaus. Ällöttävän ylisöpö sana ja kamalan suuri klisee. Sitä tunkee joka suunnasta enemmän kun pää kestää, mainoksia bussien kyljissä "Löydä elämäsi rakkaus! Liity nyt sinnetännejatuonne", elokuvissa ja telkkarissa asia on myös koko ajan esillä ja pinnalla. IMO asia on esillä koko ajan niin paljon, että sana alkaa menettää merkityksensä.. Mitä rakkaus sitten on? Onko se vain kemiallinen reaktio aivoissa vai jotain aivan muuta? Mistä tietää, että on rakastunut? Mistä rakkauden löytää? Liikaa kysymyksiä. Asiaa mietitään ja pohditaan ihan liikaa, ihan kun koko elämän tarkotus olis löytää THE ONE, elämänsä rakkaus jonka kanssa elää happy together ever after..

Kyllä mä luulisin et uskon rakkauteen. Vaikka tuo mun mielestä onkin vähän hassu tapa ilmaista asia, koska onhan rakkauskin vain tunne, kuten vaikka suru tai ilo. Enkä koskaan ole kuullut kenenkään sanovan, että ei uskoisi jompaan kumpaan, tai kumpaankaan! Tunteet ei musta ole uskon asia, ne vaan on.. olemassa. Taidan kyllä kuulua niihin jotka uskoo, että tunteet on vain kemiallisia reaktioita aivoissa. Luulisin. Sehän olis melko loogista? Tiedetään jo paljon aineita, jotka vaikuttaa mielialaan ja on todettu, että rakastuneena tiettyjen hormonien ja aineiden tuotanto lisääntyy/vähenee ja vaikuttaa näin käyttäymiseeen ja ajatuksiin. Oisko se ollu fenyylietyyliamiini mitä sillon erittyy, ja pistää pään sekasin? No mutta, whatever man.. Ehkä rakkautta on olemassa ja ehkä ei. Ja jos ei olekaan, niin at least we can enjoy being high ; ) Ei tarvi aina olla niin pirun hienoa ja syvällistä, mitään soulmate-paskaa, "sitä oikeaa" tai muutakaan tommosta. Rakastuneena aivot vaan pistää meidät ihan sekasin. "Sekaisin rakkaudesta". Sillon ollaan ihan aineissa. Ilman mitään sen kummempia hienouksia. (Lähes) ilmaset kännit siis, sounds pretty damn fine for me!